Jouluinen pannukakkukakku

Jouluinen pannukakkukakku

Yhteistyössä Asennemedia ja Urtekram

Yksi rakkaimmista joulumuistoistani liittyy aaton aamuihin. Ihan viime vuosiin asti me aikuiset tyttäret ollaan vietetty jouluja lähes poikkeuksetta äidin luona, missä asiat kulkevat aina jo lapsuudesta tuttua kaavaansa: päivä aloitetaan aamusaunalla ja sitten syödään myöhäinen aamupala, riisipuuroa ja sekametelisoppaa.

Äiti piilottaa puuroon aina mantelin, jonka löytämisestä me lapset aikuiset tietysti kisataan. Viime aikoina tosin niitä manteleita on ruvennut ilmestymään äidin joulupuuroon vähän runsaamminkin, mitä lie hän mahtaakaan yrittää vihjata…

Riisipuuro liittyy siis mielessäni saumattomasti jouluun, joten tuntuu aina vähän hassulta syödä riisipuuroa muina vuodenaikoina (riisipuuroa kesällä? HULLUUTTA). Lisäksi riisipuuro liittyy tietysti äitiin, jonka keittelemänä sitä eniten syön. Itse en siis ole riisipuuroa lähtenyt hämmentelemään, vaikka olisin jonkun joulun äidin helmoista vähän kauempana viettänytkin. Mutta nytpä on sekin tilanne korjattu!

Vuoden viimeisen Urtekram yhteistyöni aihe on nimittäin jouluisasti luomu puuroriisi sekä perinteiset joulupuuron kumppanit, kuivatut hedelmät ja joulumausteet. En näistä raaka-aineista silti perinteistä puuroreseptiä teille ole kehitellyt, vaan ideoin joulupuuron mahdollisille jämille jatkojalostuskeinon 🙂

Päättyvän vuoden yhteistyöt Urtekramin kanssa ovat olleet minulle ilo ja kunnia, heidän luotettavista, puhtaista ja monipuolisista tuotteista kun on aina ollut inspiroivaa lähteä kehittelemään reseptejä. Tällä kertaa reseptinkehittelyni lähti joulupuuromuisteloista toisen rakkaan makumuiston suuntaan, johon riisipuuron jämät voi upottaa herkullisesti. Iki-ihana ahvenanmaan pannari valmistettiin meillä aina riisipuurosta!

Jalostin siis mantelimaitoon keittelemäni riisipuuron hieman tavallista paksummaksi pannukakkutaikinaksi, josta sitten paistoin pannukakku-keikauskakun. Taikinan pohjalle piilotin glögissä liotettuja kuivattuja hedelmiä, sekä riisipuuroon ehdottomasti kuuluvaa kaneli-sokeriseosta, taikinan maustoin perinteisesti kardemummalla.

Hieman mietitytti, miten pannaritaikina toimisi keikauskakkuna, mutta lopputulos onnistui yli odotusten! Ehkä sitä riisipuuroa täytyy nyt ruveta keittelemään useamminkin – ja aina tietysti vähän yli omien tarpeiden, jotta saadaan syy tehdä lisää pannarikakkua ♥

Riisipuuro on luontaisesti gluteenitonta herkkua, joten päätin tehdä pannukakkukakusta samantein muutenkin gluteenittoman herkun. Urtekramin leivontamixit tulivat minulle tutuksi keväällä gluteenittoman olut-cheddar pannuleivän tekemisen yhteydessä ja minusta on kiinnostavaa testailla erilaisia käyttökohteita niille edelleen (vaikkei tällä kertaa kukaan gluteeniherkkä ystäväni ollutkaan tulossa kylään kakkua maistamaan).

Maidottomaksikin ohje muuntuu helposti, kun käyttää taikinassa ja kakkuvuuassa voin sijasta kasvipohjaista margariinia 🙂

Joulupannukakkukakku

Riisipuuroon:

2 dl Urtekram luomu puuroriisiä

2 dl vettä

1 l rasvaista ja makeuttamatonta mantelimaitoa

1 tl suolaa

(1 manteli romantikoille)

Kakkutaikinaan:

3 dl kylmää riisipuuroa

4 dl mantelimaitoa

4 kananmunaa

½ dl (kookos)sokeria

2 ½ dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta (esim. Urtekram yleis leivontamix)

1-2 rkl Urtekram jauhettua luomukardemummaa

1 tl Urtekram luomuvaniljajauhetta

Vuuan pohjalle:

n. 200 g kuivahedelmiä, esim. Urtekram luomu luumuja, aprikooseja ja/tai aurinkokuivattuja viikunoita

3-4 dl glögiä

½ dl sokeria

1 rkl Urtekram luomukanelia

n. 50-70 g voita, kasvimargariinia tai neitsytkookosöljyä

Glögisiirappiin:

n. 1 ½ dl kuivahedelmien liotusglögiä

n. ½ dl sokeria

Keittele ensin riisipuuro. Äitini teki riisipuuron yleensä vesihaudekattilassa, minulla ei sellaista ole, joten teen sen pinnoitetussa kasarissa.

Kiehauta vesi ja lisää siihen puuroriisi. Kun vesi on melkein imeytynyt riisiin, lisää mantelimaito. Säädä lämpötila hieman alle keskilämmön ja keittele puuroa aina välillä hämmentäen noin 45 minuuttia, eli kunnes se paksuuntuu. Lämpö ei saa olla liian korkea tai puuro palaa pohjaan. Mausta puuro lopuksi suolalla, sekä tipauta sekaan halutessasi manteli. Ota puurosta 3 dl sivuun pannukakkukakkutaikinaa varten – loput voi syödä just niin kuin omaan makuun sopii (mikä täällä tarkoittaa kanelin ja sokerin kera).

Pannukakkukakun valmistaminen kannattaa aloittaa hyvissä ajoin laittamalla kuivahedelmät likoamaan glögiin – ideaalitilanteessa ne kylpevät maustumassa ja pullistumassa glögissä yön yli jääkaapissa, mutta muutama tunti huoneenlämmössä toimii akuutin pannarikakun himossa vallatessa myös.

Pannukakkukakkutaikina on helppo valmistaa: sekoita kylmä riisipuuro, mantelimaito, jauhot, munat, sokeri sekä mausteet hyvin sekaisin ja jätä taikina noin puoleksi tunniksi turpoamaan. Laita sitten uuni lämpenemään 225 asteeseen.

Voitele suorapohjainen kakkuvuoka tai paistinpannu reunoja myöten paksulti huoneenlämpöisellä voilla, kasvimargariinilla tai neitsytkookosöljyllä. Mikäli haluat pelata keikaushommissa varman päälle, laita vuuan pohjalle juuri sopivan kokoiseksi leikattu leivinpaperi, jonka voitelet tietysti silloin vuuan pohjan sijaan – itse koen tämän varotoimenpiteen kuitenkin ylimitoitetuksi, kunhan vuoka/paistinpannu on voideltu tarpeeksi runsaasti (mistä ei tässä köökissä koskaan tarvitse murehtia, olen aikamoinen voin suurkuluttaja).

Ripottele paistoastian pohjalle hieman sokeria ja kanelia, lado sitten glögissä mehevöityneet kuivahedelmät vuokaan. Kakku on keikautettuna erityisen näyttävän näköinen, kun leikkaat hedelmät puoliksi ja ladot ne vuokaan leikkauspinta pohjaa vasten.

Kaada sitten pannukakkukakkutaikina hedelmien päälle ja lykkää paistoastia keskitasolle uuniin n. 40 minuutiksi, eli kunnes se on pinnalta kauniin ruskistunut ja kypsä (testaan itse kypsyyden perinteisesti hammastikulla – jos siihen ei jää kiinni taikinaa, kakku on valmis).

Anna valmiin pannukakkukakun jäähtyä paistoastiassaan viitisen minuuttia ennen kumoamista. Varmistele varovasti tylsän puoleisella veitsellä, että kakun reunat ovat irti vuuasta ja aseta sitten paistoastiaa hieman isompi lautanen sen päälle. Ota molemmilta laidoilta tukeva ote ja humpsauta kakku nopeasti ympäri niin, että se tipahtaa tarjoilulautaselleen.

Huom! Älä jätä kakkua vuokaan jäähtymään: kakun pohjalle muodostunut tahmea siirappi tarttuu jäähtyessään astiaan aina vain tiukemmin, etkä saa sitä jäähtyneenä enää ihan niin vain vuoasta ulos.

Kuivahedelmien liotuksesta ylijääneen glögin voi keittää siirapiksi sokerin kera. Siirapin kokoonkeittelyaika riippuu käyttämäsi glögin määrästä, mutta siirappi on valmista, kun se valuu lusikasta hieman paksumpana norona. Pidä kuitenkin mielessä, että siirappi jähmettyy reilusti lisää jäähtyessään, ole siis tarkkana ettet keitä siirappia liian paksuksi!

Pannukakkukakku on minusta parhaimmillaan vielä hieman lämpimänä. Itse tarjoilen sen mieluiten Ahvenanmaan pannarin tyyliin kermavaahdon kera ja viimeistelen annoksen glögisiirapilla. Ah, nam!

Ps. Edelliset Urtekram -yhteistyöjuttuni löytyvät täältä 🙂 Olisi tosi hauska kuulla, mitä olette niistä tykänneet. Omia suosikkejani ovat olleet Risottopuuroa Risi e bisi sekä Kookosöljyssä haudutettua nieriää ”sous vide” 🙂


Share on FacebookGoogle+Tweet about this on TwitterPin on Pinterest
35 views

Blinikakku

Blinikakku

Maistuisko blini tai pari? No maistuishan se – ja kun blineistä on kyse, pari ei riitä alkuunsakaan!

Blinihimon iskiessä ei minusta kannata turhia tuhista, vaan lähteä samantein mielitekoa toteuttamaan. Niinpä päädyimme blinibrunsseilemaan eilen ihan muuten vaan, vaikka alunperin olinkin kaavaillut rakentavani tällaisen blinifanin kakun Juusolle hänen syntymäpäiväkseen. En sitten vain millään malttanut odottaa siihen asti… eikä se onneksi haitannut Juusoakaan lainkaan.

Tulipahan myös todettua, että näyttävän blinikakun ex tempore väsääminen brunssille onnistuu myös aamu-uniselta ja kiireiseltä blinifanilta – kaikkea kun ei aina tarvitse valmistaa itse. Hyviä ideoita ei kannata pantata, tai siirtää niiden toteuttamista tulevaisuuteen vain siksi, ettei juuri nyt ole aikaa tai energiaa ns. täydelliseen suoritukseen. Sellaisina aikoinahan jotain kivaa juuri tarvitaan!

Niinpä pistin tuumasta toimeksi, vaikka ihanneminäni kuiskailikin jostain aivojeni perukoilta syytöksiä siitä, etten blinikakkuni osasista tällä kertaa itse valmistanut ainuttakaan. Jotenkin kuitenkin kuvittelisin, etten ole se ainoa intohimoinen kotikokki, jolla on tarve välillä hieman oikaista … eli ihanneminälleni siis tiedoksi: oleppa hiljaa siellä.  Loistavien itsepaistettujen blinien tekeminen, lohen graavaaminen ja sen sellainen on ihanaa puuhaa, mutta juuri nyt se on sellaista luksusta, johon vain tuolla ihanneminälläni on aikaa ja energiaa – ehkä hän pääsee siis päättämään asioista sitten lomalla.

Ihanneminän suun tukittuani suuntasin siis päättäväisesti perjantaisella lounastauollani Stockan Herkkuun. Tuossa vaiheessa vielä mietin vähintäänkin graavaavani lohen itse, mutta poistuessani kaupasta löytyi koristani kuitenkin valmiiksi paistettujen blinien lisäksi niin lohen mätiä, graavilohta, kylmäsavustettuja silakkafileitä kuin valmista skagen röraakin + muutama muu tilpehööri. Kalliiksihan se tuli, mutta eipä tällaisia ideoita joka viikonloppu toteutetakaan 🙂 Lisäksi moisen törsäilyn avulla ostin itselleni blinin paistohommista vapaan perjantai-illan, jonka vietin sen sijaan ystävän kanssa rauhassa jutellen. Ei paha valinta, ei lainkaan.

Sen verran ihanneminä pääsi lopulta ääneen, että edellämainittuja ainesosia hieman tuunattiin kakkua varten: graavilohi laitettiin maustumaan puolukkasurvokseen muutamaksi tunniksi ja Herkun varsin simppeli skagen rörä sai ytyä runsaasta määrästä vastaraastettua piparjuurta.

Blinikakku oli sekä tämän parhaillaan äänessä olevan oravanpyöräminän, että hiljennetyn ihanneminän mielestä sen verran suuri menestys, että lopuksi kakun osien alkuperällä ei ollut mitään väliä. Veikkaan kuitenkin, että seuraavalla kerralla alan tällaiseen kakunrakentelupuuhaan, kun minulla on aikaa paistaa blinit ihan itse. Kaupan blineille kaikki kunnia, mutta ovathan ne itsepaistetut ihan omaa luokkaansa!

Senpä vuoksi en malta olla laittamatta tähän lempi bliniohjettani. Minusta parhaat blinit tehdään tattarijauhoihin ja taikinanesteessä on oltava ehdottomasti olutta. Pidän kovasti happamista mauista, joten teen joskus blinitaikinan kermaviilin sijasta myös Bulgarian jugurttiin. Resepti, jota yleensä käytän hieman ainesosia vaihdellen, perustuu tähän ohjeeseen ja on kutakuinkin seuraavanlainen:

Tattari-olut blinit n. 10 kpl

2 dl bulgarian jugurttia tai kermaviiliä

3 dl tummaa lageria (Karhun Tumma Ykkönen on oma suosikkini blinitaikinassa)

20 g tuorehiivaa

ripaus sokeria

3 dl tattarijauhoja

Seuraavana päivänä:

1 dl kuumaa maitoa

1 dl tummaa lageria

suolaa maun mukaan (n. 1 tl)

1 kananmuna valkuainen ja keltuainen eroteltuina

n. ½ dl voisulaa

runsaasti voita paistamiseen

Lämmitä kermaviili/jugurtti ja olut kädenlämpöiseksi. Liuota seokseen sitten hiiva. Lisää taikinaan ripaus sokeria ja tattarijauhot, sekoita huolella. Peitä taikinajuuri ja laita se tekeytymään viileään (esim. jääkaappiin) seuraavaan päivään saakka. Kiireellisemmän blininälän yllättäessä taikinajuuren tekeytymistä voi nopeuttaa hapattamalla juuren huoneenlämmössä, silloin taikinan tekoa voi jatkaa noin parin tunnin kuluttua.

Kun olet valmis aloittamaan blinien paiston, lisää taikinajuureen kuuma maito, loppu olut, suola, voisula sekä keltuainen ja sekoita huolella. Vatkaa valkuainen vaahdoksi ja kääntele se taikinaan juuri ennen paistamista. Paista blinit blinipannussa reilussa voissa kullanrapeiksi ja tarjoile omien mieltymyksiesi mukaisten lisukkeiden kera. Blinien määrä riippuu siitä, minkä kokoisesta pannua käytät ja kuinka paksuista blineistä pidät.

Mitä tulee yksittäisten blinien muuntamisesta kakuksi: uskon, että jokaisella herkkusuulla on blinien itsensä lisäksi myös täytteiden suhteen oma näkemyksensä. Niinpä seuraavaksi listaamani ainesosat ovat oma suositukseni; laittakaa ihmiset toki omaan kaakkuunne just sitä mitä mielenne halajaa! … Tosin jos siihen tulee sienisalaattia, niin minua ei tarvitse kutsua kylään 😛

Blinikakku 4:lle

4-6 keskikokoista bliniä (riippuen nälästä ja blininhimosta)

täytteeksi esim:

n. 100 g graavilohta (+ n. 3 rkl puolukkasurvosta)

n. 100 g kylmäsavukalaa (esim. kylmäsavusilakoita)

n. 150 g valmista tai itse tehtyä katkarapusalaattia

n. 150 g mätiä (oma suosikkini on kylmäsavustettu lohen mäti)

1 keskikokoinen punasipuli hienona silppuna

yhteensä n. 3 dl creme fraichea ja/tai smetanaa

vastarouhittua mustapippuria

puolisen ruukkua tilliä

tuoretta piparjuurta

muutama hapankurkku + 2-3 rkl hunajaa

Kakun kerrosten suunnittelussa tyyli on tietysti yhtä vapaa kuin itse täytteiden ja blinitaikinan valinnassakin. Itse kasasin kerrokseni kuitenkin niin, että ladoin blinille ensin muutaman ruokalusikallisen ranskankermaa, sitten hieman mätiä/graavilohta/kylmäsavukalaa/katkarapusalaattia sekä lopuksi punasipulisilppua, mustapippuria ja tilliä – ja sitten seuraava kerros ja täyte kehiin. Graavilohen maustoin muutamaa tuntia ennen kakun kokoamista puolukkasurvoksella, jonka kaavin lohen pinnasta pois juuri ennen kakkuhommia. Puolukka antaa kalalle kauniin värin lisäksi mukavaa hapokkuutta ja raikkautta. Skagen röran maustoin vastaraastetulla piparjuurella.

Lopuksi koristelin blinikakun ranskankermalla, mädillä, raastetulla piparjuurella sekä smetanaruusukkeilla, joiden pursottamista voisin tosin selvästi hieman treenata…

Tässä muutama käytännön vinkkini:

  • tuin blinikerrokset kahdella sopivan pituiseksi leikatulla grillivartaan pätkällä, jotka työnnettiin pystyyn blinitornin vastakkaisiin reunoihin.
  • Kaupan blinejä kannattaa lämmittää hieman ennen kakun kokoamista. Vastapaistetun kuumat taas sulattaisivat smetanaa ja ranskankermaa tällaisen kerrostelun suhteen liikaa – omatekemiä kannattaa siis sen sijaan jäähdytellä. Lämmitetyistä blineistä rakennettu kakku tarjoillaan tietysti myös aikailematta jo pöydässä odotteleville herkkusuille.
  • Mikäli blinit jättää jo kakkua kootessa täysin kylmiksi, menee tämä viritelmä omasta mielestäni hieman voileipäkakun suuntaan (nam!) ja tuolloin laittaisin kuoruttamattoman kakun vetäytymään ja tekeytymään jääkaappiin ainakin muutamaksi tunniksi. Tämän totesimme hyväksi ideaksi käytännössä viime yönä: söimme nimittäin erinäisistä juhlista kotiuduttuamme lopun blinikakun jääkaapista, jossa se oli mehevöitynyt aivan tolkuttoman herkulliseksi. Yöpala deluxe!
  • Mikäli paistelet blinit pikkupannulla, voi jokainen koota oman kakkunsa vaikka suoraan pöydässä. Moinen ohjelmanumero blinikesteillä saisi ainakin minut huokailemaan onnesta ♥

Kakun kaverina meillä oli blineille hienosti sopivaa kuivaa rieslingiä, Dr. Pauly-Bergweiler Riesling Trockenia vuodelta 2015. Viini on rasvaisen puoleiselle blinikakulle sopivan hapokas ja sen sitruksiset ja viheromenaiset aromit raikastava kokonaismakuelämystä mukavasti. Eipä olis varmasti silti shampanjakaan ollut hullumpi valinta tähän herkuttelutuokioon!


Viini saatu testiin blogini kautta Social Winesiltä.


Share on FacebookGoogle+Tweet about this on TwitterPin on Pinterest
47 views

Karkkikurpitsaa ja raitajuurta duqqalla

by Juulia 4 Comments
Karkkikurpitsaa ja raitajuurta duqqalla

Erilaiset juurekset ovat olleet minulle suurta herkkua lapsesta saakka. Meidän kotona syötiinkin harva se päivä niin lanttua, palsternakkaa, kuin porkkanaakin; ainoa mikä ei minulle kasvuikäisenä uponnut oli juuriselleri. Senkin makuun olen nyt aikuisena kuitenkin ihastunut, erityisherkkuani se on bolognaisessa ja erilaisissa lihapadoissa, sekä mustaleimajuustolla kuorutettuna uunissa käytettynä ♥

Kurpitsaa sen sijaan inhosin. Ei ehkä mikään ihme, kun ainoa kohtaamani kurpitsa oli se koulun ruokalassa tarjottava radioaktiivisen oloinen etikkakurpitsakuutio, jota pakotettiin joka kerralla maistamaan vaikka pelkkä näky aiheutti puistatuksia. Niin sitä makutottumukset kuitenkin muuttuvat, erilaiset kurpitsat kun ovat nykyään minusta aivan ihania – jopa se etikkakurpitsa (kunhan se on tehty hyvin).

Voisin vallan mainiosti syödä rakkaat juurekseni ihan vain sellaisenaan, ja monesti niin teenkin: keitän kattilallisen punajuuria ja pistelen ne poskeeni suoraan kattilasta, jäljelle jääneet kylmänä jääkaapista. Lanttua ja porkkanaa menee raakanakin, niiden rouskutteluun iskee välillä suorastaan himo. Tapa on ilmiselvästi perintöä äidiltäni, joka sinnikkäästi kiikutti minulle ja siskoilleni rehulautasellisia vaikka kesken leikin: varhaiskaalin lehtiä, porkkanoita, kurkunpätkä, lantun lohko, kyssäkaalia… Samanlaisia rehulautasia väsään vieläkin itselleni. Niissä on jotain tuttua ja turvallista ♥

Silloin, kun haluan itseäni oikein hemmotella, lykkään juurekset ja kurpitsan kuitenkin uuniin. Niiden maku syvenee siellä ihanasti ja pinta muuttuu rapean ruskeaksi ja karamellisoituneeksi: paahdettuina kurpitsa ja juurekset ovatkin kuin karkkia! Avittaakseni raaka-aineiden makeutumista ja rapeutumista valutan niiden päälle aina reippaasti sekä jotain maukasta öljyä (kuten vaikkapa saksanpähkinäöljyä) ja jotain makeaa – yleisimmin juoksevaa hunajaa tai suosikkiani vaahterasiirappia.

Paahtunutta makua täydentää minusta ihanasti jonkinlainen pähkinäinen elementti. Monesti uuniin pääseekin siksi myös mantelia, saksanpähkinää tai vaikkapa pinjansiemeniä, välillä myös jotain pähkinäisen aromikasta juustoa. Nyt kun olen uudelleenlöytänyt vuosituhannen alun ihastukseni, iki-ihanan egyptiläisen pähkinä-siemen-mausteseoksen duqqan, on sitä tullut laiteltua vähän kaikkeen. Tämän hetken suosikkikohteita on salaatit, kalan pinta, aamupuuro, sekä erityisesti uunijuurekset ja -kurpitsa.

Uuniin voi lykätä puna- kelta- tai raitajuurien sekä myskikurpitsan lisäksi oikeastaan mitä ikinä mielesi tekee: porkkanaa, bataattia, juuriselleriä, lanttua, palsternakkaa… pääasia on, että raaka-aineet kuorruttaa jollain makealla ja jollain rapealla. Hieman enemmän ateriamaisen tästä melko yksinkertaisesta annoksesta saa, kun uuniin lykkää myös hieman tofua – varsinkin kylmäsavutofu on niin suurta herkkua ihan sellaisenaan, ettei sitä tarvitse mielestäni erikseen marinoida tai maustaa.

Kuvista muuten huomaa varsin selkeästi, mikä on se ainoa ikävä puoli superkauniin ja herkullisen raitajuuren kanssa: sen hehkuvat värit vaimenevat uunissa ruskeiksi, beesseiksi ja oransseiksi, nyyh. Onneksi niiden maku on kuitenkin kaikkea muuta kuin vaimea!

Karkkikurpitsaa ja raitajuurta duqqalla 1:lle ateriaksi tai 2:lle lisukkeeksi

3 pientä raitajuurta

puolikas pieni myskikurpitsa

puoli pakettia Jalotofu kylmäsavua

2-3 rkl saksanpähkinäöljyä

reilu loraus vaahterasiirappia

maun mukaan suolaa ja mustapippuria

3-4 rkl duqqaa (tai rouhittuja pähkinöitä, manteleita ja/tai siemeniä)

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Pese raitajuuret huolella ja leikkaa niiden kuiva kanta pois ja kuori ne. Leikkaa pienet raitajuuret puoliksi, vähän isommat neljään lohkoon. Myskikurpitsan voit leikata hieman isommiksi paloiksi; kuoria sitä ei tarvitse.

Viipaloi tofu reilun sentin paksuiksi paloiksi ja taputtele jokainen viipale kuivaksi talouspaperilla. Paloittele viipaleet sitten kuutioiksi. Lado raitajuuret, kurpitsa ja tofukuutiot uunivuokaan, jonka pohjalla on hieman öljyä. Valuta loppu öljy sekä vaahterasiirappi ainesten päälle. Ripottele raitajuurille ja kurpitsalle suolaa ja pippuria ja lopuksi 3-4 rkl duqqaa – ei haittaa vaikka osa duqqasta menee vuuan pohjalle.

Paista vuokaa uunin keskitasolla puolisen tuntia, tai kunnes raitajuureen uppoaa haarukka helposti ja duqqa on kullanruskeaa. Kasatessasi annosta lautaselle, kaavi huolella mukaan vuuan pohjalle jääneet rapeat duqqamurut! Itse syön tällaiset herkkupalat sellaisenaan, mutta niiden kaveriksi sopisi hyvin vaikkapa sumacilla tai sitruunalla maustettu paksu ja raikas jugurttikastike.


Share on FacebookGoogle+Tweet about this on TwitterPin on Pinterest
217 views

Löytö: Ravintola Kamome (osa 2)

Löytö: Ravintola Kamome (osa 2)

Hamachitartar ja lime-soijajäätelö

Löysin Ravintola Kamomen viime kesänä, juuri ennen kuin Juuso muutti sen yläkerrasta luokseni. Olimme kumpikin talsineet ravintolan ohi varmaan satoja kertoja, mutta sisään emme jostain syystä uskaltautuneet ennen kuin Juuson vihoviimeisellä Punavuoriviikolla.

Kamome teki tuolloin meihin molempiin niin suuren vaikutuksen, että kirjoittelin löydöstäni innoissani teillekin. Ravintolan ruoka oli ensiluokkaista ja sekä miljöö että palvelu eleettömän ystävällistä. Ihastuin erityisesti ravintolan tavasta yhdistää japanilaisia ja suomalaisia makuja kiinnostavalla tavalla.

Sittemmin opin, että Kamomessa on viime keväästä asti vaikuttanut saksalainen huippukokki Gerald Zogbaum, jolla oli aiemmin Saksassa Michelintähdellä varustettu ravintola. No sehän selittää, ajattelin, ja päätin vakaasti vierailla Kamomessa mahdollisimman pian uudelleen.

Vastahöyrytettyjä possusämpylöitä char siu bao,  kotitekoista kimchiä, muikku nanban zuke sekä mustekalaa ja misoa makeassa soijakastikkeessa.

Ennen kuin kuitenkaan ehdin paikalle omin nokkineni, oltiin Kamomessa bongattu kesäinen blogipostaukseni ja heiltä tuli kutsu tutustumaan ravintolan uudistettuun ruokalistaan. Niinpä kipitimme Juuson vanhaa kotikatua pitkin taas paikalle, valmiina makumatkailemaan; odotukset olivat korkealla ja hieman jännitti, etukäteen kun oltiin sovittu visiitillemme aika, jolloin myös tähtikokki Zogbaum olisi paikalla.

Jää kuitenkin rikkoutui nopeasti, kun emäntämme Angela tervehti meitä jo ovella cavalasillisten kera. Ensimmäinen annos, hamachi tartar soija-limejäätelöllä saapui pöytään lähes istuuduttuamme: suolaisen kirpeä jäätelö täydensi raikasta tartaria uskomattoman hienosti, enkä oikein vieläkään osaa elämystä artikuloida syvää ja onnellista huokausta paremmin.

Seuraavaksi pöytään kannettiin lajitelma erilaisia herkkuja: char siu baoja eli höyrytettyjä possusämpylöitä, kimchiä, japanilaiseen tyyliin viinietikassa marinoituja muikkuja sekä edellisvisiitilläni ihastuttanutta/ihmetyttänyttä mustekalaa mison ja makean soijan kanssa (mikä oli muuten tälläkin kertaa todella mainiota, tosin ehkä aavistuksen miedompaa kuin muistin).

Onsen Tamago eli kylpevä muna – oma reseptini tälle herkkupalalle löytyy täältä!

Alkupalalajitelmaan kuului myös henkilökohtainen suosikkini koko ateriasta, onsen tamago. Hitaasti lämpimässä kylvyssä kypsyneen munan valkuainen oli täydellisen silkkinen ja keltuainen aavistuksen paksuuntunut, täyteläinen ja juokseva. Muna kellui todella aromaattisessa ja vahvassa dashiliemessä, jollaiseen voisin itsekin varsin hyvin laskeutua lillumaan näinä marraskuun pimeinä iltoina.

Ihastuin annokseen niin, etten meinannut millään raaskia syödä koko lautasellista. Säästelin sitä hartaasti ja hitaasti vähän kerrallaan lusikoiden, kunnes lautanen oli pakko luovuttaa uusien tieltä pois.

Kultaotsa-ahvensashimin kanssa joimme Takehara Junmai ”True Mirror” sakea: aavistuksen kukkea ja banaaniarominen sake jakoi meidän mielipiteet, minä ihastuin, Juuso ei niinkään.

Juomat olivat läpi aterian täydellisesti annoksilleen sopivia. Pääsimme tutustumaan kolmeen eri sakeen, joista yksi oli kupliva. Lisäksi ruokajuomina oli mm. ihania rieslingejä Viinitieltä.

…ja annokset vain jatkoivat ilmestymistään pöytäämme. Nipin napin toivuttuani onsen tamagon aiheuttamasta sydämentykytyksestä, kannettiin pöytäämme kokonainen kultaotsa-ahven! Tällaisia annoksia Kamomessa kuulemma tarjotaan vain, jos kalaa on saatavilla tuoreena – meillä kävi siis niinsanotusti mäihä. Kultaotsa-ahven oli leikattu suupaloiksi, joista puolet oli valeltu kuumalla vedellä. Moista sashimiannosta en konsanaan ole nenäni alle saanutkaan.

Kultaotsa-ahven sashimi

Wagyu-härkää mison ja nashipyreen kera

Upean sashimiannoksen jälkeen alkoi napamme jo ratkeilla liitoksistaan. Lautasellinen seuraavaa houkutusta odotti kuitenkin jo: hiillostettua Waguy-härkää misolla ja nashipäärynäpyreellä sekä tahmean mausteisia ribsejä. Mehukas härkä oli juuri ihanasti pinnaltaan karamellisoitunut ja ribsien glaseeraus oli koukuttavan tiukka (oikein pistävää kalakastiketta ja suolaista misoa, nam!)

Sticky spareribs

Seafood nabe

Ikäänkuin siinä ei jo olisi ollut tarpeeksi, luoksemme tuotiin valtava tarjottimellinen kaikenlaista herkkua: lohta, piikkimakrillia eli hamachia, tofua, sinisimpukoita, siitakesieniä, jättirapuja… Niiden mukana tuli kattilallinen maukasta ja tulikuumana höyryävää lientä, jossa saimme itse kypsennellä makupalamme.

Puuha oli todella hauskaa, joten hetkeksi suorastaan unohdin miten ähkyssä jo olin – eihän tällaisia herkkuja nyt syömättä jätetä? Viimeiset suolaiset herkut eli onigiri (jonka mausteeseen yukariin ihastuin edellisvisiitilläni suuresti, ja josta olen kirjoitellut hieman enemmän tässä onigirazu-jutussa) sekä happamankirpeä tsukemono (eli erilaiset hapatetut vihannekset) upposivat meihin täysinäisestä tilasta huolimatta kuitenkin vielä tämän jälkeen kuin varkain.

Kotitekoinen mochi mustaseesamilla ja litsisorbetilla, lasissa ihanasti pirskahteleva Sparkling Sake Awayuki.

Kun pöytään tuotiin ensimmäinen jälkiruoka, huokasin helpotuksesta – toisaalta harmittelin jo ikimuistoisen illan lähestyvää loppua. Lasi on minulla niinsanotusti siis aina sekä puolitäysi että -tyhjä, vaikka Kamomessa se taisi kyllä olla kokoajan täysi, niin hyvää huolta meistä pidettiin 😀

Kotitekoinen mochi mustalla seesamilla ja litsisorbetilla oli minusta hieman erikoisesta koostumuksestaan huolimatta ihanaa, tässä höyrytetyssä riisitaikinapallerossa kun on todella mielenkiintoinen puruvastus ja musta seesamitahna sopi sen aromiin hienosti. Juusolle sen sijaan kolahti mochia seuraava suklaakohokas puolukkasorbetilla niin, että hän söi suurimman osan minunkin annoksestani. Muutama päivä sitten hän mainitsi muistelevansa annosta edelleen kaiholla – pitänee opetella tekemään suklaakohokkaita!

Suklaakohokas ja puolukkasorbetti

Voitte varmaan kuvitella, että kun lopulta noin neljä tuntia ravintolaan astumistamme myöhemmin vyöryimme ovesta ulos, olimme aika lailla sanattomia. Moista elämysmakumatkaa ei tule kovin usein koettua, saatikka niin ystävällistä ja huomaavaista emännöintiä. Listan parhainta antia oli mielestäni edelleen japanilaiset ja japanilais-suomalaiset annokset, joiden kaltaisia ei vastaan kävelekään ihan jokaisessa japanilaisessa ravintolassa. Niiden rinnalla jäi kakkoseksi kaikki listan muut muihin Aasian maihin pohjaavat annokset, niistä kun puuttui tuo erityisyys.

Aterian loppupuolella pääsimme juttelemaan sekä Angelan että Geraldin kanssa pitkään ja hartaasti: sain kuulla mm. heidän Virossa sijaistevasta maatilastaan, jossa he kaavailevat tulevaisuudessa kasvattavansa pääosan ravintolan vihanneksista. Samaisella maatilalla ollaan pian tekemässä myös omaa kojia ja jopa misoa, mille todella nostan hattua! Ei jäänyt epäselväksi, minkä tasoista parin omistauminen gastronomialle ja japanilaiselle ruokakulttuurille oikein on.

Illan päätteeksi kurkkasimme vielä naapuritilaan (entiseen kahvila Kuumaan), johon pariskunta on remontoimassa Kamomen jatketta: kahvilaa/workshoptilaa, jossa tullaan järjestämään erilaista japanin kulttuuriin liittyvää ohjelmaa niin meille helsinkiläisille, kuin korvapuustityöpajaa ravintolassa edelleen juokseville japanilaisille Ravintola Lokki -elokuvan faneillekin.

Ravintola Kamome
Pursimiehenkatu 12, 00150 Helsinki


Illan tarjosi meille Ravintola Kamome. KIITOS ♥


Share on FacebookGoogle+Tweet about this on TwitterPin on Pinterest
149 views