Vaimomatskuu - Ruokahullun päiväkirja - reseptejä ja muita juttuja ruuasta ja juomasta

Löytö: Kamome

Löytö: Kamome

Vähän kaikkea, kiitos

Olen kävellyt legendaarisen Ruokala Lokin, aka entisen Kahvila Suomen, eli nykyisen Kamomen ohi viime vuoden aikana satoja kertoja ihmetellen joka kerta sinne suuntaavien ja paikkaa kuvaavien japanilaisten turistien määrää. Oli vuodenaika tai sää mikä tahansa, tähän piskuiseen paikkaan on ollut aina tunkua. Kymmenen vuoden takainen elokuva Ruokala Lokki teki kuvauspaikastaan kuuluisan, mutta vaikka sekä omistajat että konsepti ovat paikassa vaihtuneet, jaksavat turistit tänne edelleen vaeltaa.

Kun kuulin ja näin blogaajaystävieni Jaanan (Keittiössä Kaupungissa) ja Idan (365 days with Ida) käyneen Kamomessa, minulle tuli kiire päästä sinne vihdoinkin itsekin. Miten sitä voikin yli vuoden tallustella jonkun kiinnostavan paikan ohi astumatta ikinä sisään? Hyi minua 🙁 Parempi myöhään kuin ei milloinkaan siis tämänkin asian kanssa, ja niinpä suoriuduin ovesta sisään vihdoin itsekin.

Ekalla testikerralla käväisin Kamomessa yksin lounaalla, mikä tosin oli virhe – Juuso, joka asui useamman vuoden aivan naapurissa, sai nimittäin hepulin: ”MÄKIN HALUAN SINNE!” Kas kun ei ollut tullut kunnolla puheeksi, että meitä kumpaakin paikka niin kovasti utelutti! Kamomessa tarjoillaan päivittäin lounasta lounaslistalta, mutta ainakin omasta mielestäni kannattaa valita päivän lounastarjotin, joka maksaa 15 euroa ja sisältää alkupalan, pääruuan sekä jälkiruuan.

Ravintola oli testikerrallani lounasaikaan lähes jokaista pöytää myöten täynnä, joten tarjotintani sain odotella lopulta yli puoli tuntia. Kiireisen lounaan paikka tämä siis ei ehkä ole, varsin kiireettömänä onneksi tällä kerralla olin kuitenkin liikkeellä. Tarjotin sisälsi testipäivänäni kana-inkivääri-pyöryköitä dashiliemessä, grillattua makrillia sekä hiillostettua kurkkua ja lopuksi vielä pienen suklaa-tyrnitäytteisen pannukakun.

Öljyinen, mehevä ja suolainen makrilli mureni ihanasti haarukassa ja hiillostettu kurkku sopi sen kaveriksi loistavasti. Supisuomalaisen oloinen piparjuurijugurtti toimi annoksessa juuri niin hyvin kuin odottaa voi ja varsin kauniisti tässä annoksessa yhdistyikin niin japanilainen kuin suomalainenkin makumaailma.

Kirkas dashiliemi jäi omaan makuuni aavistuksen valjuksi, mutta kanapyöryköissä makua sitten piisasikin. Näin ollen annos oli loppujenlopuksi varsin tasapainoinen.

Jälkiruuaksi mutustelemani pieni täytetty pannukakku oli rapea ja herkullinen, tosin täyte makuuni hieman liian makea (mutta niinhän ne jälkiruuat aina ovat). Tyrniä olisin siis suonut annoksessa olevan vaikka vähän enemmänkin. Erittäin mukava lounaskokonaisuus tämä tarjottimellinen kuitenkin oli, suunnittelen jo uutta lounasvisiittiä!

Ennen kuin sille toiselle lounaalle kuitenkaan uskallan suunnata, oli Juuso vietävä Kamomeen. Vietimme juuri ennen juhannusta viimeistä iltaamme Punavuoressa (nythän me asumme jo molemmat Herttoniemessä), joten Kamome oli luonteva valinta nälän kurniessa: erityiselle illalle erityinen ravintola kiitos.

Ravintolassa oli tälläkin kerralla vilinää – turistit eivät selvästi tiedä, ettei juhannuksen aatonaattona kuuluisi enää olla Helsingissä. Alkuun meille tuotiin Kamomen ihanaa kunnolla suolaista leipää, sekä kalaisa keittiön tervehdys.

Ahneita ja nälkäisiä kun oltiin, tilasimme kumpikin oikein alkupalatkin: minä Jaanan ja Idan kuvista kadehtimaani parsaa pehmeäksi keitetyn munan ja hasselpähkinävinegretin kera ja Juuso bliniä. Graavilohta, hunajasinappia sekä taimenenmätiä sisältävä setti oli Juusolle selvästi nappivalinta, kuten ilmeestäkin näkyy. Ainoa kritiikki tuli siitä, ettei blini uinut voissa, kuten täällä meilläpäin on yleensä tapana 😀

Paahdetut vihreät parsatangot oli paistettu juuri sopivan napakoiksi, mutta kieleni vei erityisesti kirpeässä hasselpähkinävinegretissä uiskentelevat rouskuvat parsaviipaleet. Rapeaksi paistettu viljaseos annoksen päällä viimeisteli nautinnon – oivaltava ja ihanan erilainen parsa-annos tämä Kamomen lautasellinen!

Pääruuaksi valitsimme yhteisin tuumin Tsumamit eli valikoiman pieniä annoksia, joiden kylkeen nappasimme lasilliset sakea.

Pöytään alkoikin pikkuhiljaa ilmestyä kaikenlaista jännää: soijassa ja mirinkastikkeessa haudutettua mustekalaa, seesamikastikkeessa pyöriteltyä kurkkua, marinoitua muikkua, hapatettuja ja säilöttyjä kasviksia, onigiri -riisipalloja ja misokeittoa.

Hurahdimme kumpikin seesamkastikkeessa mehustuneeseen kurkkuun, jota pöytään onneksi tuotiinkin kukkurainen kupillinen. Myös muikut maistuivat kummallekin –  sekä kurkku- että muikkuannokset sisälsivät tuttuja makuja kiinnostavalla pienellä twistillä.

Misokeitossa uiskenteli todella silkkisiä tofukuutioita, mutta kuvaahan en koko kulhollisesta hoksannut edes napata, niin ahnaasti sen kulauttelin. Tsukemono eli hapatetut ja pikkelöidyt vihannekset olivat täynnä mielenkiintoisia makuja – esimerkiksi kiinankaalista maistoin jopa kimchimäistä syvyyttä, kirpeys tosin löi päällimäisenä läpi jokaisessa suupalassa. Ymmärrän nyt, miksi näitä ei syödä kerralla enempää 😀

Ihastuin myös kukkean aromikkaaseen onigiriin – arvuuttelimme Juuson kanssa olisiko riisi maustettu jasmiiniteellä, tai ehkäpä kiinanruusulla, mutta ei. Violetin vivahteen ja kukka-aromin salaisuus olikin yukari, joka on kuivattua ja jauhettua punaista shisonlehteä, ei siis kukkaa lainkaan.

Erityisjännä osa valikoimaa oli marinoitu mustekala. Tekstuuri oli saman aikaisesti sekä murea että joustava, ja maku erittäin voimakas. Erikoista. En ole ihan varma, pidinkö siitä, tosin olen samaan aikaan aika varma että haluan maistaa sitä uudelleen 😀

Samaten jännäksi osoittautui sake, Hakutsuru Junmai Ginjo. Olen toki juonut sakea ennenkin, mutta en tosiaan muistanut aivan, miltä se maistuu! Valitsimme listalta saken, jonka kuvailussa ei käytetty sanaa banaani, lähtökohtaisesti kun en banaanista juomissani niin välitä (ainakaan, jos kyse on oluesta). Tämän saken maut toivat mieleen eniten hunajamelonin, ehkä myös aavistuksen vaniljaa, kuten kuvailussa luvattiin. Mielenkiintoni sakea kohtaan on nyt herännyt.

Ravintola Kamome
Pursimiehenkatu 12, 00150 Helsinki


Share on FacebookGoogle+Tweet about this on TwitterPin on Pinterest
60 views

Pähkinäinen kantarellipizza kukkakaalipohjalla

by Juulia 6 Comments
Pähkinäinen kantarellipizza kukkakaalipohjalla

Mua vaivaa kantarellijumi. Niitä saa niin lyhyen aikaa, että en meinaa millään raaskia tehdä niistä mitään kokeellisempaa, vaan noudatan vuodesta toiseen samaa kantarellikaavaa: ekat on aina syötävä silleensä, voissa paistettuna ja kevyesti suolalla ja eeeehkä pippurilla maustettuna. Sipuli seassa on myös sallittu. Seuraavista tehdään mahdollisesti jo risottoa. Sitä seuraavista tehdään taatusti risottoa. Ja sitä seuraavista. Väliin ehkä väännetään kermainen kantarellikastike, mutta lähes poikkeuksetta kantarellini päätyvät risotoksi.

Mikäs siinä sinänsä, hyväähän risotto on! Varman päälle pelaaminen alkaa kuitenkin pidemmän päälle tympimään. Olkoonkin että kantarellit (ja muutkin metsäsienet) ovat harvinaista kausiherkkua, luulis että tällainen ruokaintoilijaneropatti uskaltautuisi välillä vääntämään jotain mukavuusalueen ulkopuolistakin?

Tänä vuonna olenkin omaksi yllätyksekseni ottanut pieniä harppauksia ulos sieltä mukavuusalueelta. Muutaman viikon takainen kantarellichowder oli jo osoitus aivan uudenlaisesta rohkeudesta, mutta sitten otin askeleen vielä kauemmas kantarellipizzan pariin. Hirmuisen kokeelliseksi en pizzaa silti vielä sanoisi, varsinkin kun kukkispohja alkaa jo olla vähän vanha juttu, mutta sen sijaan kantarellien yhdistäminen karamellisoituihin chili-hasselpähkinöihin osoittautui varsin toimivaksi ja ainakin itselleni täysin uudeksi makupariksi ♥

Muut pizzan raaka-aineet pyörivätkin sitten pitkälti sekä kantarellien että hasselpähkinöiden tukena: hasselpähkinä ja kukkakaali ovat kokemukseni mukaan mainio pari, samoin kukkakaali ja vuohenjuusto, vuohenjuusto ja kesäkurpitsa, sekä kesäkurpitsa ja salvia. Salvia sattumalta taas toimii monen muun yrtin tavoin hienosti sienien kaverina ja näin virittelemäni makuympyrä sulkeutuu.

Vanhasta tutusta kukkakaalipizzapohjastakin sain sentään vähän uutta potkua irti, kun maustoin sen salvialla, vuohenjuustolla ja hasselpähkinällä. Aikaansaamaani paahteiseen ja reunoiltaan rapsakkaan pohjaan olinkin erityisen tyytyväinen! Täytteiden kanssa pelasin siinä mielessä varman päälle, että paistoin sienet pannulla erikseen ja lisäsin ne vasta valmiin pizzan päälle. Näin pystyin valvomaan niiden kypsyysasteen juuri sopivaksi (sekä kuivahtaneet että liian kosteat sienet ovat mielestäni masentavia).

Kantarellipizzaa karamellisoiduilla chili-hasselpähkinöillä

Pohjaan:

n. 300 g kukkakaalin kukintoja (= n. 1 keskikokoinen kukkakaali)

1 luomukananmuna

50 g paahdettuja hasselpähkinöitä

50 g kovaa ja aromikasta vuohenmaitojuustoa (esim. Vuohen vuoristojuusto)

n. 10 salvian lehteä

ripaus suolaa + vastarouhittua mustapippuria

Piälliset:

n. 150 – 200 g kantarelleja

2-3 valkosipulin kynttä

2 rkl oliiviöljyä

nippu tuoretta salviaa

50 g paahdettuja hasselpähkinöitä

1 rkl hunajaa tai vaahterasiirappia tms. juoksevaa makeaa

1-2 tl chilihiutaleita

n. 100 g kesäkurpitsaa

n. 100 g pehmeää levittyvää vuohenjuustoa

n. 100 g kovaa ja aromikasta vuohenjuustoa

Paahda sekä pohjaan että täytteisiin tulevia hasselpähkinöitä kuivalla paistinpannulla keskilämmöllä, kunnes niiden kuoret alkavat halkeilla ja irtoilla ja pähkinät saada hieman väriä. Jäähdytä ja hiero loputkin kuoret irti esim keittiöpyyhkeen välissä, jaa pähkinät sitten kahteen osaan.

Puolet pähkinöistä karamellisoidaan ruokalusikallisessa oliiviöljyä ja hunajaa ja maustetaan sitten ripauksella chilihiutaleita ja suolaa. Karamellisoituneet pähkinät chili-hunajoineen kumotaan leivinpaperille jäähtymään, jonka jälkeen ne rouhitaan karkeasti – niillä maustetaan pizza paistamisen jälkeen. Huom! Varo polttamasta hunaja-pähkinäseosta, se kärähtää yllättävän nopeasti mikäli levy on liian kuumalla etkä pidä seosta silmällä.

Jäljelle jääneet pähkinät käytetään pizzapohjaan. Ne jauhetaan muruksi blenderissä tai silppurissa kukkakaalinnuppujen ja salvianlehtien kera. Lisää hienoksi silputun (ei soseutetun!) kukkakaaliseoksen sekaan vielä raastettu vuohenjuusto sekä yksi muna. Taputtele  kukkakaaliseos sitten noin puolen sentin paksuiseksi pizzapohjaksi leivinpaperille. Paista pohjaa 200 asteisessa uunissa noin 15-20 minuuttia, tai kunnes se saa hieman väriä ja on sekä hieman kuivahtanut että kiinteytynyt. Jos olen oikein viitseliäällä tuullella, käännän pohjan ympäri ja paistan sitä toinen puoli ylöspäin hetken ennen täyttämistä, jolloin voin olla varma ettei pohjan alla piileskele kosteutta.

Vink vink: pohjan ympäri kääntäminen onnistuu kätevästi toisen leivinpaperoidun pellin kanssa: se asetetaan uunipellin päälle ylösalaisin, ja sitten päällekkäin asetetut pelli kiepautetaan ympäri. Edellinen leivinpaperi kuoritaan varovasti pohjasta irti. Lastoilla pohjaa ei ehkä kannata ruveta kääntelemään ellei sitten omista tosi isoja lastoja.

Levitä pohjalle pehmeä vuohenjuusto, puolet raastetusta kovasta juustosta, ohuelti viipaloitu kesäkurpitsa, muutama salvianlehti ja vielä loput juustoraasteesta. Paista, kunnes juusto kuplii ja saa hieman väriä. Odotellasi paista kantarellit ja viipaloitu valkosipuli oliiviöljyssä ja mausta kevyesti suolalla; pidä lämpimänä.

Ota pizza lopuksi uunista ja levitä sen päälle kantarellit sekä karamellisoitu hasselpähkinä. Koristele vielä tuoreella salvialla.


Share on FacebookGoogle+Tweet about this on TwitterPin on Pinterest
774 views

Zucchinia & gorgonzolaa kiireisille arkiaivoille

by Juulia 0 Comments
Zucchinia & gorgonzolaa kiireisille arkiaivoille

Jää hyvästi kesäloma, terve vaan arki! Hetki sitten vielä vetelehdin sängynpohjalla ja yhtäkkiä sitä pitäis taas olla tehokas. Viikonloput hujahtavat valonnopeudella, ihan siinä missä viikotkin … ja eipä aikaakaan, kun saakin jo kiskoa tonttulakkia päähän.

Pitkien yöunien ja hitaiden aamujen lisäksi jään kaipailemaan ihanaa kiireetöntä ja ruhtinaallisesti mitoitettua kokkailuaikaa. Loma on mulle aina yhtäkuin lupa viettää laatuaikaa keittiön kanssa, eikä sitä aikaa keskeytä muu kuin raaka-ainevaraston täydentämisreissut, lopputulosten syöminen ja nukkuminen. Tsägällä joskus poistutaan keittiöstä pidemmäksi aikaa, ehkä syömään jonkun muun laittamaa ruokaa, mutta mieluummin ei 😀

Meininki on aika eri nyt, kun pitkien työpäivien jälkeen pitäisi löytyä vielä toimintakykyisiä aivosoluja ostoslistan laatimiseen ja energiaa jonkinsortin kokkailuun. Varsinkin näin takaisin arkeen sopeutuessa homma on tänä syksynä osoittautunut hieman haasteelliseksi, vaikka kokemuksesta tiedän että muutamassa viikossa jo helpottaa. Nopeita ja herkullisia ateriaideoita ei kuitenkaan koskaa ole varastossa tarpeeksi!

Ihan vähän kärähti ateria tällä kertaa mut mitäs pienistä, arkiaivoille pitää olla armollinen!

Ihka ensimmäisenä töihinpaluupäivänä päädyin vääntämään sumeahkoilla arkiaivoillani jotain tuttua ja turvallista: kesäkurpitsaa homejuustolla. Pieni twisti vanhaan yhdistelmään saatiin sentään hasselpähkinöillä, niitä tässä taloudessa nimittäin nähdään harvemmin. Ei siis tullut tällä kerralla ehkä keksittyä pyörää uudelleen, mutta tärkeintä olikin että ateria oli valmis vartissa!

Zucchiniveneet gorgonzolalla 1:lle

1 keskikokoinen kesäkurpitsa

suolaa, mustapippuria

kimpale gorgonzolaa tai muuta aromikasta homejuustoa

kourallinen pähkinöitä (hasselpähkinää, saksanpähkinää, mantelia tms)

vaahterasiirappia, kookoskukkasiirappia, juoksevaa hunajaa tms.

chilihiutaleita

(mitä yrttiä nyt kotoa sattuu löytymään, täällä oli tällä kertaa sitruunabasilikaa)

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Halkaise zucchini pitkittäin ja vuole kummankin puolikkaan pohjasta ohut suikale pois, niin että veneet pysyvät vakaasti aloillaan. Koverra kesäkurpitsoja leikkuupinnalta halutessasi kevyesti. Ripottele puolikkaille chiliä, suolaa, mustapippuria sekä pähkinöitä. Annostele päälle vielä mukavan kokoiset nokareet gorgonzolaa ja valuta sitten koko viritelmän päälle hieman makeutta.

Sitten vaan helahoito uuniin! Itse tykkään kesäkurpitsastani sellaisena, että siitä löytyy vielä purtavaa – niinpä reilu kymmenen minuuttia riitti näille veneille mielestäni varsin hyvin. Pidempi aika käräyttää helposti siirapin ja pähkinät, testattu on kuten kuvistakin näkyy! Mikäli siis pidät zucchinistasi pehmeämpänä, laita uunivuoka alemmalle tasolle ja laske lämpöä 175 asteeseen – tosin kesäkurpitsat voi toki myös esikypsentää nopeasti ennen täyttämistä.

Syö sellaisenaan, salaatin tai yrttien kanssa, miten vaan, ei oo niin nuukaa! Joskus tällaiset yksinkertaiset ja hyväksi todetut ruuat ovat just niitä, millä selvitään päivästä seuraavaan (ja joskus tarvitaan pakastepizzaa) ♥


Share on FacebookGoogle+Tweet about this on TwitterPin on Pinterest
63 views

Oodi oluelle: GOSE

by Juulia 0 Comments
Oodi oluelle: GOSE

Hei hoi! Tänään haluan puhua teille gosesta – oluesta, joka pelasti kesäni. Tai no, on se pelastanut myös syksyni, talveni ja kevääni… ja just tänään erityisen pitkän ja energiasyöpön työpäivän jälkeisen olotilan. Mutta erityisesti kesään ja helteeseen gose on uponnut kuin takalistoni talven tullen sohvaan.

Gose on perinteinen saksalainen oluttyyli, jonka historia ulottuu eri lähteiden mukaan jopa tuhannen vuoden taa. Nimensä se on saanut Gose-joesta joka virtaa Goslar-kaupungin läpi; 1700-luvusta alkaen valmistus tosin siirtyi läheiseen Leipzigin kaupunkiin. Siellä sitä kaikkein perinteisintä gosea valmistellaan edelleenkin (esim. Ritterguts tai Leipziger), vaikka välissä koko tyyli meinasikin jäädä unholaan.

Gose on suodattamaton pintahiiva-vehnäolut ja maultaan sitrusmaisen hapan sekä enemmän tai vähemmän suolainen; katkeruutta siitä saa sen sijaan hakemalla hakea. Alkoholiprosenteiltaan gose on yleensä alle vitosen ja se onkin muun muassa edellämainituista syistä parasta janojuomaa mitä tiedän (heti jääveden jälkeen) ♥ Gose sopii raikkaana ja kevyen happamana oluena loistavasti myös erilaisten ruokien kaveriksi – testattu on niin pizzan kuin salaatin kuin jäätelön kuin kalankin kyljessä!

Humalointi ei goseen tuo makua sen kummemmin, joten mikäli olet saanut IPA-annostuksen, suosittelen ottamaan gosesta siihen vähän lääkettä. Sen sijaan perinteinen gose saa makunsa suolavedestä, korianterista sekä happamuutta tuovista maitohappobakteereista.

Maailmalta löytyy tietysti ties mitä perinteisestä reilumminkin poikkeavia superjänniä herkkugoseja tyyliin Omnipollon Bianca -sarja (antakaa mulle mangolassi-, vadelmalassi-, mustikkalassigosea milloin vaan ja olen onnellinen) tai juhannuksena juomani, mm. islantilaisella jäkälällä, merilevällä ja skyrillä maustettu gose (Two Evil Geysir Gose) sekä iki-ihana raparperigose (Freigeist Geisterzug Gose Rhubarb).

Gin & Tonic -goseakin on tullut maistettua! Lisäksi juuri suorittamani guuglailun tuloksena bongasin länsinaapurissa sijaitsevan loistavan Stockholm Brewing Co:n KANTTARELLI-KOMBU-GOSEN … jota ei ilmeisesti tosin saa maistaa matkaamatta tuohon naapuriin (kyseinen olut on toteutte yhteistyönä Spiritmuseumin kanssa).

Mikäli saisin kaikki himoitsemani goset testiin, juomalistalta löytyisi ainakin kiinanruusua, melonia, limettiä, aprikoosia, passionhedelmää, veriappelsiinia, kirsikkaa, karpaloa, greippiä…. melkoinen hedelmäsalaatti, UUH AAH!

Omnipollon Bianca Raspberry Lassi Gose ”jäätelökalja”. Mera Tack.

Olen seurannut ilolla, kuinka niin Alkoon, hyvinvarusteltuihin kauppoihin kuin olutbaareihinkin on ruvennut viimeisen vuoden aikana tupsahtelemaan erilaisia goseja tihenevällä tahdilla. Erinomaista! Mulla kun ei oikein ole aikaa/rahaa matkustaa etsimään erikseen jokaista gosehedelmäsalaatin osasta, joten mitä enemmän niitä lennätetään tänne mun kulmille, sen parempi!

Onneksi muru-kultsini Juuso lentelee ahkerasti maailmalla ja tuo reissuiltaan tuliaisiksi aina jotain jännää. Muidenkin kuin Juuson suorittamaa kotiinkuljetusta odotellessa piipahdan kuitenkin mieluusti tsekkaamassa mm. lempibaarini Brewdogin valikoimia, tai suuntaan Tallinnaan ostoksille – sieltä niitä goseja kun löytyy jo reilusti enemmän kuin täältä, vink vink!

Ps. Mikäli kiinnostus heräsi: syväluotaavampaa historiikkia perinteisestä saksalaisesta gosesta löytyy esim. Olutkellarista sekä German Beer Instituten sivuilta 🙂

To Ølin Gose To Hollywood on maustettu mm. appelsiineilla ja Citralla – maku on mainio, mutta annan kyllä vielä ekstrapisteet megahienolle etiketille!

Pohjalan & To Ølin yhteistyön hedelmä Ginie (in a bottle) on saanut inspiraationsa GT:stä ja maustettu mm. katajanmarjoilla, kuusenkerkillä ja rosmariinilla. Keskellä iki-ihana Omnipollon Bianca Blueberry Lassi Gose, oikealla taas To Ølin Sur Yule – mutta se ei enää gosea sitten olekaan vaan hapanta; jätettäköön hapanoluiden hehkuttaminen ihan toiseen kertaan ♥


Share on FacebookGoogle+Tweet about this on TwitterPin on Pinterest
33 views